Hey, hold on! I´m coming!

Olen siis ollut pari viikkoa kunnon flunssassa, joka sitten lopulta kääntyi poskiontelontulehdukseksi. Tästä hyvästä sain nauttia nenän uudelleen reijittämisestä, joka tuntui arvatenkin tooooosi hyvälle... Elämä alkoi kuitenkin voittaa ja henki pihisee. :--) Tässä tuntee itsensä jo melkeen terveeksi, kun ei kuole kipittäessään hissukseen koirien kanssa.

Älykkäästi yritin purkaa Ninjan energiaa kipeänä ollessani heittelemällä tennispalloa umpihankeen ja sain tulokseksi vereslihaiset kannusanturat (tai mitkä ne anturapallerot siellä ylempänä jalaksessa onkaan). Onneksi tommoset parantuu nopeesti ja ei siitä sen suurempaa harmia aiheutunut. Sydämentykytykstä sain myös huomatessani viime to iltana jotain epämääräistä röpelöä Ninjan vasemmassa silmässä. Hyperventiloinniltani en sitten kyennyt tarkastamaan, oliko se minkälainen roska. Pe aamuna kuitenkaan mitään ei silmässä näkynyt, joten ilmeisimmin jotain roskia oli lattialta (minä kun siivoan niin usein) kalastanut silmäänsä.

Matka lomalle Kouvolaan piti suoritaa välietappien kautta ja tulikin vaihteeksi keskusteltua mun epäloogisuudesta ja mustavalkoisuuden puuttumisesta treeneissä yleensäkkin. Olen aivan sumeilematta käyttänyt harmaalle alueelle menoa hyväksi saadakseni painetta tottikseen, joka on tietysti törkeää koiraa kohtaan ja erityyppisessä koirassa se näkyisikin. Ninjan kohdalla se on vain parantanut suoritusta. Eettisyys ja kaikki muut hienot asiat kun sotii tätä mun hienoa koulutustyyliä vastaan, täytyy mun yrittää kehittää itseäni tällä(kin) saralla. Tosin, näin sivuhuomautuksena, olen kuulema kehittynyt seuraamiskävelyssäni! Miettikää, muutosta on tapahtunut ja en ole kuin 3kk tätä työstänyt! Tässähän vois melkeen pitää bileet! Kevääksi koekuntoon näyttää siis hyvin mahdolliselle tällä tahdilla? Edistymisvauhtini kun on hurrrrja. ;) Onneksi koiran koulutus on omien maneerien muutosta paljon helpompaa! Tosin keskittyminen molempiin yhtä aikaa ei oikein onnistu, mikä haittaakin prosessia jonkun verran..  Mutta mitäs pienistä!

 Kuvan perusteella vois kuvitella, että kyseessä oli perheriita :P

Juttu siis kulminoituu ihmisten moikkailuun ja mun omaan toimintaan. En tiedä millä aikataululla ja miten hyvin kykenen muuttamaan omaa suhtautumistani ja toimintaani, mutta tiedostaminen on jo ensimmäinen askel muutostiellä. Ja Ninjan kanssa on hyvä kehittää itseään (usein koiran kustannuksella), niin sitten voisi osata seuraavan elukan kanssa alkutilanteellisesti ehkä teknisesti vähän enemmän. Mitään taettahan tämä ei tuo, mutta mahdollisuuden ja se on jo jotain se. :--)

Haukkuilmaisun treenaamista on myös tullut mietittyä ja työstösuunnitelma alkaa hiljalleen hahmottua mulle. Ninja teki elämänsä toista kertaa umppari-ilmaisuja ja ne oli tosi vaikeita. Ei jotenkin suostunut uskomaan, että se ihminen on oikeesti siellä piilossa? Tosin oven taakse haukkumisessa estoja voi selittää myös se, että siitä on kyllä kielletty harvinaisen yksiselitteisesti. Eli siis summa summarum: ilmaisun rakennus on aivan alkuvaiheessa. Positiivista oli kuitenkin, ettei yrittänyt koskea maalimieheen ja kestää ilmaisuasennon korjauskehotukset. Asento kun elää ja loppupäätelmänä sen voisi pyrkiä saamaan yhdenlaiseksi. Tekemistä siis riittää!

Jullella on pannassa kulkunen - jotta äiti tietää, missä se kotona viipottaa ;)