Hankalaa kuin panssarivaunun vuokraaminen armeijalta

Sain lopulta otettu itseäni sen verta niskasta kiinni, että latelen hieman meidän kuulumisia bloginkin puolelle. Elikkäs, mitähän viime kerran jälkeen on tapahtunut.. ainiinjoo, KEVÄT! Se on täällä ja maastokausi lähestyy kohisten. Hienoutta lisää se, että Ninja aloitti juoksun - eli alkukesän jälkikokeelle ei ole ongelmallista muuttuja. JES! Syksyä ajatellen tulee tarpeeseen käydä haistelemassa voittajan tunnelmaa. :P Ajatuksen asteella Imatran koe, mutta 15.5 taitais tulla liian äkkiä.. Kouvolaan taas viikkoa myöhempään ei ole tottiskarsintaa, vaan pitäis päästä puhelimella läpi, enkä oikeen jaksa uskoa että pääseea. Samoin siit viikon päästä Säkylässä koe, johon myös puhelinilmo. Turhuutta! Kuun lopussa tietty sitte APKY:n koe, jossa tottiskarsinta. Aluksi suunnittelin TKK:n kesäkuun koetta, mutta en tiedä viitsinkö ajaa Kouvolasta sen takia Turkuun. Ei sillä, eipä Imatralle täältä ajamisessakaan mitään järkeä olis. APKY:n kokeessa ilmo 9.5 mennessä ja sitten kvl ilmo samana päivänä illasta.. menevät mokomat ristiin! Säkylään on puhelinilmo site tosta pari pv eteenpäin.

(c) Outi Puruskainen

Tässä kohtaa vois kysyä, että mitä ongelmaa tossa on; ilmoaa APKY:n kokeeseen ja saa varmasti paikan. Kuitenkin jossain mielen sopukoissa kaihertaa ajatus, että mitäs jossei pääsekkään maastoon. Pelkään, että tehdään pari liikevirhettä ja se oli sitte siinä. Jälki kun kuitenkin on se, joka mua jännittää kaikkein eniten - varsinkin kun keväällä jälkiä alla pari, intoa enemmän kun muistia ja päässä olevat taidot eivät välity suoritukseen. Toisaalta, antaako epäonnistunut koejälki mulle parempaa itseluottamusta syksyn isompia karkeloita ajatellen kuin liikevirheillä koristeltu tottelevaisuus? Mutta olisipahan suurin kynnys kisaamiseen kuninkuusluokassa ylitetty ja saisin huomata, etten kuole jännityksestä odottaessani tuomaria janalla tai parin kanssa kentänreunalla pääsyä suorittamaan. Onhan sekin jo jotain.. :--)

Paikallaoloakin treenattu kerran vahingossa - hyvin pysyi, eli eihän tätä tarvi enää treenata?

Kauhukuvia on hyvä mallailla, kun ei tänä vuonna ole tehnyt vielä kertaakaan kisanomaista tottelevaisuutta saati ottanut kertaakaan esineitä tai jälkeä. Tottiksessa eniten tällä hetkellä mietityttää, tekeekö Ninja juoksusta istumisen seisomisen kohdalla, onnistuuko se tekemään mitenkään päin siedettävän tasamaanoudon, olemaan potkimatta metristä mennessään kapulalle (viime kevään yskänaihe), sinkoaako se eteenmenossa kuinka suoraan/vinoon ja totteleeko se edes viiveellä sitä ensimmäistä maahanmenokäskyä.. Jos jotain lohdutusta, niin Ninjan juoksusta seisominen ei ole ollut vähään aikaan juoksusta istuminen - eikä toivottavasti keksi sitä idioottimaista sovellustaan enää. Tasamaata on tehty pariin otteeseen tarjoamisen kautta, koska ilme siinä on ollut ihan kamala. Jännä juttu, että tekemällä vaikeutuksia ja yllätyksiä estenoudoissa niissä ilme on hyvä. ;--) Metristä ei ole tänä vuonna otettu kertaakaan, joten taantuman mahdollisuudesta ei ole tietoa. Eteenmenoa otettu pari kertaa, korostaen sanaa pari. Ajatus on ihan kadoksissa ja ei osaa yhtään ennakoida, tuntuu olevan ihan kuutamolla. :( Olen ketjuttanut liikkeen todella vahvasti a-estenoutoon ja nyt kun sitä ei pääse tekemään, pursuaa heti orientoitumisvaikeuksia.
Asiaa tietysti auttais, kun liikettä treenaa enemmän kuin sen 4 kertaa. :--)

(c) Outi P

Kuuluuhan meille toki muutakin kun koepohdiskelua. Ollaan käyty nyt siis tänä keväänä huimat 4 kertaa hakutreeneissä ja heti neljännellä kerralla tuli tuttu kaava; mää tiän itte, missä ne ukot on, älä sää häiritse! Suoraan eteneminen - mitä se on? Osoitettuun suuntaan meneminen - onko se jotain syötävää? Keskilinjan oma-aloitteinen ylitys muka kiellettyä? Täh? Juoksutauon jälkeen palataan asiaan. Tämän vuoden teema vois vähän joka osa-alueella olla kyllä ohjattavuuden lisääminen ja minun kuunteleminen. En tiedä onnistuuko ja voiko loppuvuodesta realistisesti miettiä hakukoetta, aika näyttää. Tekemistä riittää!

(c) Outi P

Kouvostoliittolaisvahvistusten elämästä sen verran, että elo siellä sujuu aika normaalia uomaa; Julle on hyvin energinen kloppi, jolla alkaa olla kevättä rinnassa ja Sani vastaavasti tuntuu rullaavan samalla höngällä eteenpäin. Talven viimeisillä kantohangilla käydessä huomasi, miten Kurppa ei enää pysy nuorempien tahdissa kilpajuoksussa. Mutta muuten mummous on aika kaukainen käsite minun pikku hiekkajänikselle. Mitä vanhemmaksi Sani tulee, sitä enemmän tuntuu vaikealle antaa sen olla Kouvolassa. Onneksi kesään ei ole enää pitkälti!

Punnitsin Jullen uteliaisuuttani (harmiksi vasta nyt ekaa kertaa) ja painoa on klopilla 26 kiloa. Korkeuden mittaaminen osoittautui liian hankalaksi yksin, joten se sitten jäi. Ihmisten terrorisointi loppumattomalla energisyydellä tuntuu olevan tämän hetken juttu. Pullikointia äidin auktoriteettia (jos sillä semmoista onkaan) vastaan on näkyvissä ja tulipahan itsekin keskusteltua juipin kanssa kynsien leikkuusta. Kun en mielipiteestäni pakittanut, nöpötti Juusto kiltisti koko operaation ajan väänneltävänä. Mukautuvainen lapsikoira, jonka mutkattomuutta hieman hämärtää tämä tuttu "mää itte" -asenne. Miehistymisen elkeitä on toki havaittavissa, saa nähdä pitääkö äidin auktoriteetti vai vesittääkö ylenmääräinen lällyttely uskottavuuden.

Tämä kuu on oikea synttärikuu, ensin Julle ja sisarukset 1v, sitten Ninja 5v ja loppuhuipentumana Sani 10v. Pääsiäisviikolla suuntaan taas Kouvolaan, jolloin Sanille tarjoilaan oikeaa synttärikakkua täyden kympin kunniaksi. Kuvatodisteitä luvassa, kunhan päästään niin pitkälle. :)

Ja mikä se otsikkoon liittyvä tämän hetken suurin hankaluus on? No tietysti raha, joka ei riitä mihinkään. Eläköön opiskelijan köyhyys!