sunnuntai 6. tammikuuta 2013

"Joka selviää yhdestä asiasta, selviää sadasta."

- Mutta missä kohtaa saa alkaa pessimistiksi?

Ihan ei o menny suunnitelman mukaan kyllä nyt tää alkuvuosi, vaikka kuinka päätinkin, että 2013 on parempi kuin 2012. Noh, eihän kirjaakaan pidä arvostella kannen perusteella ja mitä kaikkia sanontoja sitä tähän keksiikään..

Kävin siis perjantaina katsomassa sitä Lahden kämppää ja sanalla sanoen: järkytys. Sovittua remonttia ei oltu edes aloitettu ja alkutiedoista poiketen kämppä oli vielä järkyttävämmässä kunnossa. Oksensin henkisesti ja lähes fyysisesti jo ihan sen karmean hajun takia. Sitä oli jo niin intoillut kämpän takia, valmistautunut remontoituun luukkuun ja vastassa oli kaikkea muuta. En kyennyt mihinkään, tuijotin vain järkyttyneenä tulevaa kotiani. Mittanauha ei tullut ulos laukusta edes ikkunoiden mittausta varten, kun tapahtui ihan totaalinen toimintakyvyn menetys ja passivoituminen järkytyksen edessä.

Huomena sitten soittelen vaihteeksi ja yritän selvittää, että saadaanko kaikki hajotettu, tuhottu, hävitetty ja muuten pilattu korjattua perjantaihin mennessä. Jostain syystä ei oo ihan kauhian positiiviset fiilikset sen suhteen.

Koiraosastolla Ninjan anaalit näytti parantuvan hyvin, mutta tänään illalla huomasin (voi v..) vasemmalla uutta turvotusta. Ell kyllä selitti, että ei ollut ihan varma, saiko puhdistettua kunnolla jne ja "no mutta viikon sisäänhän se nähdään". Että morjensta vaan sillekin!

Ps. Niinjuu ja se mun autopaikkakin oli annettu jollekin toiselle. Mitähä seuraavaksi?

8 kommenttia:

  1. Mitä jos varmuuden vuoksi laittaisit kaikki koirat naftaliiniin, et ajaisi autolla ja söisit soseutettua ruokaa... Riskien minimointia.

    Tsemppihalaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan kohta alkaa harkita, menee niin lahjakkaasti.

      Poista
  2. Kyllä nyt tökkii...Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  3. Voi ei, sekä kämppä että Ninja asialle. Mutta asioilla on tapana järjestyä. Muista pyytää apua jos tarvitset!

    VastaaPoista
  4. Jospa remonttireiskat pistäisivät tuulemaan rivakasti! Onneksi elämässä on suurempiakin murheita, mutta ei niille pienillekään kande antaa liiaksi tilaa :o) Etiäpäin, sano mummo lumessa.

    Jaksuja! <3

    VastaaPoista