Aluksi tunsin itteni tosi fiksuksi, kun elukka sinkosi päähän hullunkiilto silmissä. Olimpas kerrankin onnistunu saamaan parilla toistolla jotain noinkin kivaa aikaan. Päätin sitten ottaa seuraavaksi keppejä, joilta oli puomille suora baana kolmella hypyllä (en tosin tätä aluksi edes tajunnut). Ei mulle tullut edes mieleen, että elukka yrittäis singota sinne puomille (ja teki sen 7 kertaa, ennen kuin malttaa mennä ne kepit loppuun asti). Lopulta ärsyynnyin ja käytiin katsomassa, ettei siellä puomin kontaktin päässä ole yhtään mitään. Otin varman päällä ja namitin sen parilla hypyllä käteen ja vaihdoin vielä puolta, jotta sain sen unohtamaan sen puomin.
Kyllä taas tunsi itsensä niin välkyksi, kun ei tullut edes ajatelleeksi tätä. Kyllä Ninjalla on aijemminkin ollut pientä taipumusta hakeutua kontaktiesteille, mutta että se jättäisi kepit kesken ja yrittäisi kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan singota sinne.. Noup. Kaiken lisäksi tää tuntui vaan kiihdyttävän sitä ja mun kiellot aiheutti lähinnä "hitsi, empäs kerenny"-ajatuksen ja uusiksi yritti vaan kovempaa. Omituista tässä on se, että tätähän mä olen halunnut - olen selittänyt, miten "Ninja ei syty lajiin". Nyt sitten, kun huomaan sen alkavan syttyä, tunnen lähinnä huolta, miten saan sen taas käteen. Pientä ristiriitaa?! Onneksi kentälle sattui samaan aikaan viksumpaa sakkia ja ohjaaja sai kyllä kuulla kunniansa.

Keppitilanne:
Rytmi ei ole vieläkään löytynyt. En edes osaa hahmottaa, millainen siitä sitten joskus ehkä tulee - toisin kuin silloin Sania kujilla opettaessa. Mutta tuli taas todettua, etten kyllä ole ainut, jota seuran villitys ärsyttää.. Mutta ei auta itku markkinoilla, on vaan treenattava ja annettava aikaa.
Jos muutat tännepäin, niin kesy personal trainer tarjoutuu palvelukseen. Vaihdossa halutaan pr-sihteerikkö päivittämään kotisivuja. Ja ettei synny mitään epäilyksiä, osaan kyllä pilata aksakoirankin...
VastaaPoistahei miten teiän kisat meni?
VastaaPoistaKotisivujen päivitys ois kyllä jo ihan ajankohtainen juttu.. :---)
VastaaPoista