“Do not let what you cannot do interfere with what you can do.”

Koska olen erittäin pätevä koirankouluttaja, onnistuin tänne Turkuun tultuani rikkomaan Jullen hyvin edistyneet jäävät. Liikkeestä maahanmenohan on ollut jo marraskuusta minimi treenillä, kun opetusvaiheessa tykkäsi tarjota sitä, jos edellistreenissä oli tehty paljon maahanmenoja. No, se itsessään ei vielä aiheuttanut ongelmaa, kunnes keksin jättää maahanmenon kokonaan tauolle. Tässä vaiheessa tietysti en vielä tajunnut, että liike häviää työmuistista syvälle säilymuistiin, jos sitä ei tee ollenkaan.. Treenasin onnellisena vaan seisomista ja istumista.

(c) Nea Oljakka

Tajusin sitten myös, että olen treenannut jääviä aina ruualla. Noh, se nyt sinällään vielä mitään, mutta parin treenin jälkeen huomasin, ettei Julle ekalla kertaa istunut, ellen vaihtanut ruokaan.. Mietinnän tuloksena tajusin, että olen tehnyt palkan vaihdosta selkeän merkin "nyt siirrytään jääviin". Eli ihan kirjaimellisesti ottanut pallon Jullelta, tunkenut sen taskuun ja kaivanut palkkanamit käteen. Tällöin Julle moodittui erilaiseen mielentilaan kuin seuruussa ja oli kartalla, mitä oltiin tekemässä. Ilman tällaista ylidramaattista palkan vaihtoa aina eka istuminen jäi seisomiseksi.. Noh, treenattiin sitten tätä ja palkanvaihto-onkelma näytti poistuvan parilla treenillä. Jotta varmasti etenisin kamalaa vauhtie eteenpäin, keksin heti perään alkaa sekottaa liikejärjestystä ja tehdä jääviä myös ilman lähdön perusasentoa (ja alkumerkkejä). Eli siis koira lennosta seuraamaan ja siitä joku pysähdys randomin matkan jälkeen randomissa järjestyksessä. Tässä vaiheessa otin mukaan liikkeestä maahanmenon ilman mitään ajatusta sen treenitauosta.

Tällaisella hienolla reseptillä (jos nyt muistin kaikki älykkäät vaiheet edes kirjata ylös..) sitten saatiin hyvin etenemään lähteneet jäävät ihan hajalle. Tsädääm! Nyt on sitte tullu säädettyä monta treeniä, kun oikeen ole tiennyt, miten paljon pitäisi helpottaa jne. Eli siis treenannut _vaihteeksi_ ilman mitään järkeä, ajatusta tai muutakaan älykkyyttä. Yksin treenaaminen ei kyllä sovi mulle, koska en osaa vahtia omaa hölmöyttäni.

Noo, onneksi tässä pikkuhiljaa alkaa aivot palaamaan toimintaan ja jäävien elvytys on aloitettu. Tekevälle sattuu. :P vaimitensemeni

(c) Nea Oljakka

Luoksetulon loppuasennossa ollaan sentään edistytty ja kykenee jo a) jarruttamaan pitkällä matkalla b) osumaan pääasiassa oikeaan kohtaan. Kuitenkaan pitkältä matkalta ei ole otettu vielä montaa kertaa ja aina alle pyöritystä lähellä. Löysin mielestäni Jullella toimivan keinon vahvistaa tarpeeksi lähelle tuloa ja ei oo tarvinu luopua tästä metodista, että palkkaan vaan yrittämisestä. Pelkäsin, että joudun tämän jotenkin opettamaan ohjaamalla, mutta eipä tarvinnutkaan, hah!

Myös noutojuttuja ollaan vähän opiskeltu ja keksin alkaa opettaa pidempää pitoa ensin metallikapulalla, koska sitä ei mällää vaikka kuinka olis kierroksia ja provosois. Iloa aiheuttaa myös se, että puree metalliin yllättävän tiukasti. Ninja ei kolista, mutta ei kyllä myöskään pure. Jullen ote on tiukka, eikä kapulaa saa heilumaan suussa. Pätevä pieni mies!

Seuraamisessa on tullut mietittyä sitä, mitä haluan vahvistaa. Yritän pitää Jullen seuraamisen mahdollisimman korrektina ja ajatusta "no eihän sen nyt niin väliä oo, jos on vähän liian liki ja puskee" on tullut karsittua. Pyrin pitämään korrektiuden palkan suunnalla, jolla ton elukan kanssa kaikki onkin opetettu. Tähän mennessä tulokset on hyviä ja koira on suorassa eikä paina. :)

Eilen käytiin Nean kanssa Forssassa pentuja palluttamassa. Kovaa ne jo pyörillään suttaa menemään ja paria askelta putkeen pysyy jo kaikilla neljällä jalaksella ennen pyllähdystä. Silmät olivat hetkittäin inasen raollaan ja tänään kuulema tietysti jo enemmän. Lauantaina mua siis odottaa 4 uutta silmäparia. :)) Ei kyllä millään malttaisi pysyä pois laatikolta. Nyt jo kamala ikävä Ninjaa ja vierotusoireita pentujen tuoksusta..

Eemeli, Anton ja Alma

Ps. Äiti soitti ja naapurin muksut oli kyselly, missä Julle on. Oli kuulema ikävä halibelgiä. :--)