sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Jullesta BH Foolproof Gleam In His Eye

Forssassa eilen, 7 koirakon beehoo ja tietysti arvonnassa meille nro7. Tää on jo ihan perinne, oon joko vika tai toiseksi vika suorittaja Ninjankin kanssa aina. :P

Koska koirakoita oli pariton määrä, nykästiin viimeiset sitten kolmen systeemillä. Julle ekana makaamaan ja sitte tauolle.

Tauolta sitten suorittamaan liikkeet ja pieniä häröjä lukuunottamatta ihan kelpo suoritus. Tämän hetkiseen koulutustasoon nähden erinomainen. :--) Tuomarikin (tottakai) tykkäsi ja povasi hyviä pisteitä tulevista koitoksista "jos koulutustaso pysyy samana". Tuomarin iloksi ei kyllä aijota tälle tasolle jäädä, niin paljon on vielä viilattaa ja hiottavaa. Teknistä osaamista pitää edelleen parantaa, seuraaminen on joissain tilanteissa hyvin keulivaa ja paikallaolon mielentila on viime vuotisen mokan jäljiltä edelleen työn alla. Kuitenkin mikä tärkeintä, vire pysyi ulkopuolisen silmään samana alusta loppuun. Toki itse huomasin, että koneen lämpö alkoi olla sellainen, ettei enää tasajalkaa poljettu ihan niin tarmolla. ;) Mutta hyvälle näyttää videolla ja koska parantamisen varaa on, Jullen tottiksesta saadaan vielä aikas hyvän näköinen!

Tässä kuvia intopallerosta, iso kiitos kuvista Jennille!!

keulien paikallaolopaikalta pois
juoksee
pikkusakarassa
hlöryhmä hihnassa
hlöryhmä ilman hihnaa
istumisessa focus ohjaajassa
samoin makuussa
ja sitten kiihdytys!
kiltisti hidastaa
Hyvä Pulle!
Samassa kokeessa BH:n läpäisi myös Jullen sisko Kiusa. Hyvä Nea ja Kiusa! Kyllä meillä on pätevät harmaat. :)

sisko ja sen veli

7 kommenttia: