Ja hyvä tuuri senkun jatkuu jatkumistaan

Perjantaina siis ajelin Sysmän kautta Hartolaan belgiyhdistyksen pk-leirille. Tarkoitus oli verestää lapsuusmuistoja ja ostaa kasa Lasikon munkkeja. No, eihän niitä tietenkään enään ollut jäljellä. Yritin sitten lohduttautua syömällä Sirpan kanssa pihviä Uotissa, joka oli kyllä kanssa sarjassamme paikka. :P Kunkkulaan päästyämme raijattiin kamat huoneeseen, otettiin lyhyet tottikset ja käytiin tekemässä junioreille jäljet. Jullen jäljestysmielentilan hallintaan saaminen oli mukamas niin helppoa (voin kertoa, että nyt viikon kuluttua ilman ohjausta en tähän kyennyt lainkaan). Se on helppoa, kun sen osaa!

Lauantaina Ninjan kanssa ek-jutuista kaikkia muita, paitsi jälkeä. Haussa oli treenimäärään nähden hyvä, treenin jälkeen koira oli äärimmäisen tyytyväinen itseensä. Olis kyllä hienoa, jos tunne olis pääasiassa aina tuo, kun treeni on ohi. :) Sukkis lähes piehtaroi sammaleella ja kyhnäsi onnesta muikeena. Haku on niin sen juttu, kun olla ja osaa.

Välikommenttina pakko sanoa, että toivottavasti en aiheuttanut ihan kamalaa henkistä tuskaa ryhmäläisille Ninjan palkkauksen suhteen. Halusin siis varmistaa, että jokainen maalimies kehuu Ninjaa sydämensä pohjasta ja keskittyy palkkaukseen. Koska edellisviikon keskiviikkoisissa treeneissä en ollut palkkauksiin täysin tyytyväinen, pyrin ehkäisemään epäonnistumisen tällä kertaa. Jos muutkin kuin minä olisivat nähneet Ninjan maalimiehillä, olisivat he tajunneet ehkä vieläkin paremmin, mitä tarkoitin. Ei sillä tyylillä ole Ninjalle merkitystä, nytkin jokainen maalimies toteutti aivan omaa mielikuvaansa "täydestä sydämestä koiran kehumisesta ja ruualla pelaamisesta". Ninja ei todellakaan arvostele palkkaustapoja, vaan se heittäytyminen ja täysin rinnoin palkkaaminen saa sen fiiliksiin. Paras palkkaustapa minusta oli kyllä naminyrkin perässä koiran ryömittäminen. Ei olisi tullut itselle mieleenkään, mutta hyvin näytti pelaavan! :D

Koutsilta sai hyvin vinkkejä jatkoon ja ennen kaikkea sen kokeenomaisen suorituksen treenaukseen. Olen kyllä aikas pälli, kun en tajunnut, että risteilyn opettamistapaa voi sovelletusti käyttää palkattomuuden ja hallinnan treenauksessa. Muidenkin ryhmäläisten treeneistä tarttui hyviä ajatuksia ja ylipäätään taas heräsi itse pelkän jäljen treenauksesta miettimään hakukoiran rakentamista. Hakua olisi voinut kyllä treenata Ullan koutsaamana vaikka koko viikonlopun!

Illansuussa otettiin sitten pudotettua ja tarkkuutta porukalla. Aika paljon käsiteltiin niiden treenausta, kisajuttuja ja muutenkin näitä monelle ryhmäläisellekin vielä varsin vieraita osa-alueita. Ninja osoitti taas putkiaivoisuutensa ja kieltäytyi hyväksymästä pudotetun esineen treenausta. Jo autosta sen ottaessani näin, että se olisi menossa treenaamaan hakua. Yritin sitten viritellä sitä auton lähellä parilla pikkuesineen etsinnällä, mutta se oli kuin ois yrittäny kalliota siirtää. Itse treeni oli ihan samaa kaavaa, Ninja lähes kieltäytyi menemästä hakemaan esinettä. Kaiken hallinnallisen vaikeuden (:P) huipuksi karkasi vielä ilmaisemaan rinteessä kyykyssä ollutta treeniryhmäläistä. Nää on niitä hetkiä, kun muistelee meidän alkutreenejä suurella lämmöllä. Ninja menee ja mie vikisen..

Tarkkuus onneksi meni paremmin, sillä oli jo autosta otettaessa ihan eri mielentilassa ja keskittyi virittelyynkin hyvin. Hieman kyllä meinasi mieli karata, kun ooteltiin vuoroa ja katseltiin ihmisten palloilua metsässä. Yllättäen kuitenkin kokosi itsensä ja keskittyi kolikon etsintään hyvin. Vähän taisi asiaa auttaa jo väsymys, niin pystyi keskittymään etsimiseen. ;--)

Sunnuntaina sitten piti olla jälki ja pudotettua + tarkkuutta, mutta pellolla nuorien koirien jälkiä ajellessa mua pisti ampiainen ja tulikin sitten lähtö kotiin. Onneksi kurkku ei turvonnut umpeen, joten saattoi pelkän kortisonin avulla siirtyä Kuusaanmäelle hakemaan vähän vauhtia. Lisäkortisonilla olo hieman helpotti, mutta maanantaina aamusta oli vielä tosi kökkö olo. Vielä vähän lisää kortisonia ja lepoa. Tiistaina sain lääkäriltä luvan lähteä ajamaan, tosin verenpainetta pitää vielä tarkkailla. Laski meinaan paineet myrkystä vähän liikaa. Mutta onneksi reaktio oli vain näin pieni! Aiemmat törmäykset (kerralla useamman) ampparin kanssa on aiheuttanut letaalimman reaktion ja allergiatestien mukaan mulla ei ole vasta-aineita ampiaisen myrkkyä vastaan lainkaan. Olen siis varmaan siksi kummallisesti helpottunut, että selvisin näin vähällä. Ylös tulleet ruuat ja paha olo ei oo mitään verrattuna siihen tukehtumisen tunteeseen. Kunhan vielä paineet vähän nousee, niin olokin varmaan normalisoituu. :)

Leiri loppui siis meidän osalta kesken kaiken, mutta elämä on. Meillä oli hauska ryhmä leirillä, koutsi oli hyvä ja leiripaikka oli ihan jees. Toivottavasti törmäillään uusien tuttujen kanssa tulevissa koitoksissa ja päästään uudemman kerran Ullan koutsattaviksi! Tämä oli minun ensimmäinen belgileiri, toivottavasti ei viimeinen. :) Kiitos siis myös järjestäjille!

Ja jotta tämä epäonni ei vaan pääsisi katkolle, niin tiistain saldo: Jullella viiltohaava vas. silmän alla, Hunni yritti seivästää itsensä kaatuseen kuusen oksaan (jäi onneksi vain valjaista kiinni) ja Ninja ilmeisesti reväytti kolmipäisen olkalihakset tms. niiltä hollilta. Et hyvin pyyhkii!

Huomena on Huun visiitti Granholmille, saas nähä kuin meidän käy.

Niinjoo ja tosiaan tänään käytiin Jullen kanssa jäljellä, jossa ei oikeaa mielentilaa nähty kuin ehkä yhteensä 10m matkalla. Ensi kerralla täytyy lenkittää Julle ennen jälkeä, josko se auttaisi tuon innon rajoitukseen. Ninjan suhteen en tiedä, uskaltaako vielä viikonloppuna miten treenata. Lisäksi viikon päässä häämöttävä PM ei kyllä kovasti tunnu hyvälle ajatukselle.Yksi jälki SM-kokeen jälkeen ja yksi ylivireinen tottis + muutama huono esinetreeni ei kyllä käske menemään, vaikka ilmoitettu tuo sinne onkin. Ja miten tuo revähdys?