“A diamond is a piece of charcoal that handled stress exceptionally well.”

Viikko takana Hunnin lepuutusta ja se kyllä näkyy. :--) On tosi helppoa sanoa kysyttäessä, että se on "ärsyttävän aktiivinen" tai "innostuu kaikesta tai muuta yhtä megalomaalista. Kuitenkin ajatellessa meidän arkea, on Hunni suoriutunut ainakin tähän mennessä levossa olosta äärettömän hyvin (ollakseen tuollainen elohiiri!). Lisäksi nyt viimepäivinä se on antanut tikkien olla tosi kiltisti, eikä liiemmin rapsuttele. Toivottavasti tämä helppous säilyy maanantaihin asti, silloin nimittäin käydään kontrollissa ja tikit jää klinikalle. :)

Nyt kun saa jo pikkasen puuhastella, ollaan alettu ottaa rauhallisia juttuja sisätreeniin. Hyvin tulee nenäkosketukset avaimelle ja kolikolle, kapulaa pitää suussa ruualla ja lelulla härkkimisestä huolimatta jne. pientä edistymistä vanhoissa jutuissa. Erilaisten tavaroiden lattialta poimintaa ja vasta luvalla tiputtamista ollaan myös harjoiteltu, mutta se on liiallisen innostumisen takia harvinaista herkkua. Yllättäen myös paikallaoloja on tullut treenattua jonkin verran. Mielikuvitus jos olisi parempi, niin saisi itselle ja koiralle lisää vaihtelua päiviin. (Jos jollain on hyviä ideoita, niin heittäkää ihmeessä!)

Julle ja "pikku"-Huu

Huuhun lepäillessä on isommat saaneet vähäsen treeniä. Molemmilla kun on rotumestaruudet edessä. :--) En ois kyllä muuten Jullen kanssa mihkään tokoon vaivautunut lähtemään, mutta Varmat Idiootit kasattiin taas pienen tauon jälkeen ja pitihän sinne päästä mukaan. Jullen semitreenailut ovatkin nyt vaihtuneet tokon alokkaan viilauksiin ja mielentilan laskemiseen. Julle kun on tokoon vähän turhan innokas ja lennokas, niin pienellä tasoituksella saadaan siistimpi suoritus. Onneksi meillä on tässä vielä pari viikkoa aikaa vähän laitella liikkeitä kokoon!

Täytyy ihan erikseen kehasta, että Julle teki eilen elämänsä ensimmäisen luoksepäästävyyden (Tanja kävi silittelemässä), jossa pysyi paketissa ja oli lähes koko ajan kontaktissa muhun. Kyllä olin ylpeä! Oli pakko kokeilla vielä uudelleen, että oliko se oikeesti totta. :P Pari kertaa on luoksepäästävyyttä otettu ja ne on olleet enemmän tai vähemmän kaaosta Jullen innostuessa "tuomarista" turhan paljon. Koska pisteiden valossa liike on niin mitätön, oon aatellu että siinähän rakastaa koko rahan edestä. Arjessa on tullut vastaan nyt vaihtarien rantauduttua aika monia tilanteita, joissa Julle on joutunut hillitsemään itsensä ja ei ole päässyt moikkaamaan vastaantulijoita. Ehkäpä nämä ovat auttaneet?

Ninjan kanssa valmistautuminen on ollut kyllä vielä huonompaa kuin SM:iin. Piirimestaruudet tosiaan jätettiin suosiolla väliin, turha mennä treenaamatta ja Hunnillekkaan ei olis ollut hoitajaa. Vien nyt lauantaina aamusta Hunnin Sirpan vahdittavaksi (iso kiitos!!!) ja sitten suunnataan Veikkolaan. Tänä vuonna järjestäjät on pistäny ison kisan tuntua peliin ja meillä on joku avajaismarssikin. Lisäksi kenttään ei ole saanut käydä ennakkoon tutustumassa. Tää on musta jotenkin hassua, mutta kyllä noita kentälle erikseen "tutustumaan" raahautuvia on yllättävän paljon.

Ei sillä, kyllähän viime vuonna meilläkin olis ollut aikaa perjantaina käydä siellä Joensuun kentällä. Vilkutettiin vaan kilpakumppaneille, jotka motellilta sinne rykäisivät. Me syötiin hyvin, käytiin saunassa ja painuttiin nukkumaan. Mun mielestä paljon parempi valmistautumissuunnitelma!

No, eniveis siis lauantaina sitten katsotaan, miten meitin käy. 17 koiraa jäljelle ilmoittautunut ja 10 pääsee maastoon, joten jonkunlainen tottis siellä pitäis kyetä tekemään. Tottiksen osalta mie Ninjaan uskon, vähälläkin treenillä sen pitäis pystyä ihan siistiin suoritukseen. Maastojen puolesta taas.. tynkäjälki ajettu viime perjantaina ja tänään aamusta epäonnistunut esineruutu.

Pitikin olla innostava treeni, mutta sen vaivihkaisen esineenviejän näytön päälle tullut suunnittelematon härvellys vei sen niin tilaan, että jalat vaan vipatti koiran alla. Ei sillä kyllä kunto ihan huono voi olla (kuten Nina lohdullisesti kommentoi), kun jaksoi niin hemmetin kauan viilettää siellä rinteessä. Tasaisessa maastossa toi ois vielä voinu mennäkin, mutta toi rinne teki siitä jo tosi naurettavaa viipellystä. Lopulta sit varmaan pisti niin hapoille, että oli pakko hidastaa ja avata nenä? Noh, toi sitten kaksi ja sai ruokansa. Huomena aamusta käydään sienestämässä iso kassillinen esineitä, jotta sais laastarina edes vähän parempaa ideaa siitä esineruututyöskentelystä.

Kaikesta huolimatta on kyllä ihan kiva lauantaina mennä Ninjan kanssa kokeeseen, vaikka harmittaakin koiran valmistelun taso(ttomuus). Nää tämmöset isommat pippalot tekee vaan mun omalle päänupille niin hyvää, etten voi olla menemättä. Mutta on kyllä outo olo lähteä ilman tulostavoitetta rotumestaruuksiin. Toivottavasti se tietää hyvän mielen kisaa. :)