maanantai 24. syyskuuta 2012

You could walk straight through hell with a smile


RM:ien jälkeen Ninja on treenannut esineruutua neljästi (enemmän siis kuin ässämmien ja ärrämmien välissä :P) ja nyt on ihan ajatuksella aloitettu tän osa-alueen fiksaaminen.

Sunnuntaina kimppatreenit, nostatin 2/3 (toi takaesineet ja en halunnut alkaa hinkkaamaan etuesinettä). Oli kyllä ihan kuutamolla, ilme huono ja juoksi. Palautuksissa myös huono ilme. Loppupalkalla (joka oli taskussa) kuitenkin ilme kirkastui.

Viikolla kahdesti sai ansaita lenkin jälkeen iltaruuan, joka jätettiin pienen matkan päähän. Eka ruutu oli ehkä 10m syvä, jottei lähtisi juoksemaan ja esineitä oli kymmenkunta, nostatin 6. Sai välipalkaksi nappulan jokaisesta (jotta mulle tuli hyvä mieli?). Ekat 4 esinettä toi ok (ilme huono), mutta sitte turhautui ja runtsasi ruudussa. Kaksi seuraavaa hyvällä ilmeellä(!!) ja sai ruokansa. Toisella kertaa ruudun syvyys ehkä 40m, esineitä 10 ja haki 5. Ilme oli pääasiassa ihan hyvä, mutta aina nappulapalkkauksen jälkeen katseli kaihoisasti loppupalkalle.


Tänään taas kimppatreenit, nostatin 3/3. Takaesineet hyvin kuten odottaa saattaa, mutta sitten se etuesine.. Olisi ollut mielestään tokan esineen jälkeen jo ansainnut ruokansa, mutta moodittui musta hyvin kolmanteen lähetykseen. Sai hajun etuesineestä, kääntyi tarkentamaan, mutta lähti sitten kuitenkin huitelemaan. Höpöhöpö ja takaisin, uudella lähetyksellä ei edes reagoinut hajuun. Sitten en oikein tiennyt, mitä tekisin tuon kanssa. Uusin lähetyksen monta kertaa (annoin sen käydä kyllä takana, kun en oikein uskaltanut kauheasti pommittaa). Kutsuin "hieno, täällä" eli iloisesti sotkin hakuhihhulointia tähän. Noh, lopulta sitten nosti sen lähiesineen ja sai sitte melkeen lennosta luvan loppupalkalle.

Olin tänään kyllä ilmeeseen ihan tyytyväinen. On kivasti honassut uudenvanhan loppupalkkaidean ja ilme oli siltä osin kiva. On aina helppoa tehdä "kivoja sienestysruutuja" missä on paljon onnistumismahdollisuuksia. Sitten taas nämä, missä pitäisi tuoda ne kaikki ruudussa olevat esineet, voi höh. Yhden esineen kaistaleet on ok, mutta tää että on jo haetuttanut kaksi ja sitten on jäljellä se pirun etuesine.. En itsekään oikein tiedä, mitä mä tämmösellä treenillä saan aikaiseksi?

Positiivista kehitystä:
- ilme lähtenyt parantumaan
- juokseminen vähentynyt
- loppupalkka ostettu
- reagoi kutsuihin!

Mitä pitäis saada kondikseen:
- lähiesineet
- nenä auki myös paluissa (ei ollut tänään)

Ja sitten se isoin juttu, miten näitä työstetään? Nojaa, josko tekis ruutuja joissa ois paljon esineitä suht lähellä ja vaan yks siellä takana? Mutta taas, paljon mahdollisuuksia onnistua.. Entä jos palaisi takaisin kaistaleisiin, jotta saisi eliminoitua mahdollisuuden "äh toi haju on liian pieni, haen helpomman muualta" -toimintaan, jota en kuitenkaan välttämättä näe koirassa.

Saa ehdottaa, jos keksii jotain fiksua!


Olin jo aiemmin miettinyt, että jälki vaihtuu hakuun kunhan ärrämmät on ohi. Nyt takana on kahdet hakutreenit ja toivottavasti saadaan homma rullaamaan, vaikkei kumpaankaan aktiiviporukkaan mahduta vakkariksi. Eka treenin Ninja oli kyllä kysymysmerkillä, tokalla treenillä sillä oli jo alkuhäiriöstä huolimatta (ooteltiin venäläisen sienestäjän valuvan alueelta pois, ei pitänyt yhtään kiirettä ja harhaili pitkin poikin lähes vartin...) parempi ilme tekemiseen ja tiesi mitä on tekemässä. Epäilin, että lähtisi sienestäjän perään, mutta olikin fiksu ja lähti valmiille ja teki vielä suoran piston. :--) Toka oli myös valmis ja sitten loppuun kolme lähetyksen jälkeen ylös pomppaavaa pupua.

Nyt on tesmattu hallinnassa maalimieheltä tuloa ja se vaatii kyllä vielä paljon treeniä (meinaa elukka livetä edelle). Positiivista hallintaa ja maalimieheltä hallintaan ottoa aatellen on kuitenkin se, että nyt palkkauksen jälkeen kun sanon "mennääs ettimään lisää" se on jo ihan itse lähdössä keskilinjalle. Ninjallahan on ollut tapana jäädä kiinni maalimieheen ts. alkavan vaatia siltä lisää palkkaa jne. Näemmä vuoden treenaamattomuus on auttanut tähän, tai sitten se on vaan kuullut tarpeeksi mun valitusta aiheesta. :--) Oli miten oli, hallinan rakennus ei vaikuta nykyisin enää yhtään niin haastavalle kuin muutama vuosi sitten. Tälle iso tykkäys! Jotain on tehty oikein, kun se jo 6,5v iässä kuuntelee mua. :P


Tottiksen osalta en sitte oo tehny mittään. Maastojen väkerrys on muka niin paljon tärkiämpää..

Joo ja onhan noi pojatkin tossa. Huun kanssa lenkkejä alettu pidentää ja saatiin tänään Tanjalta lupa jatkaa pidennyksiä. :) Julle on treenannut tokotuksia ja mielenkiinnolla ootellaan ärrämmiä. Periaatteessahan Julle osaa kaikki liikkeet, mutta tällä treenimäärällä voi joku hyvin kosahtaakin. Paikallaolossa saan jännittää eniten, sillä hankalammat häiriöt kuten iholle tuleva kaveri voivat saada intopalleron itsehillinnän pettämään. Toivottavasti kukaan ei kokeessa halua leikittää jääkarhua, niin päästään jatkamaan treenejä siitä mihin on jääty. Pienellä huvituksella odotan koirien kehääntulotarkastusta ja luoksepäästävyyden tarkastusta, niissä kun Julle voi vähän liian suurella innolla rakastaa tervehtijää. :P Onneksi luoksepäästävyydessä kerroin on vain 1.

Pakko laittaa vielä kuva Jullesta viime talvelta. Toivottavasti osuttaisiin jonkun kameran eteen Kirkkonummella ja saataisiin uusia kuvia Jullesta! :)

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä vielä viimeisiin rutistuksiin. :)

    VastaaPoista
  2. Mä voin heilua taas sun kameran kanssa, jos haluat (ja en joudu töihin)

    VastaaPoista
  3. Ai sie tuut tonne, kiva! :) Alokkaassa onkin aika monta koiraa (olikohan 21?) eli paha yhtään tietää, mihin aikaan oma suoritus sitten on. Mutta toivottavasti ehtisit räpsiä yksilösuorituksesta kuvia!

    VastaaPoista
  4. Mulle annettiin etuesineistä joskus vinkkiä, että laita jotain kivoja haisuleita ja koira sais melkein haistaa sen/ne jo ennen lähetystä.
    Entä mitäs jos lopettaisit takaesineistä välipalkkaamisen? Mitä jos loppupalkan ansaitsis muutaman treenikerran aina etuesineestä riippumatta siitä monentena se nousee? Ajatuksia, tuskin järin hyödyllisiä, mutta...

    VastaaPoista
  5. ^ Kiitos Anonyymille ajatuksista! ne on aian hyödyllisiä, herättää ainakin ajattelemaan. :)

    Oon aatellu tän asian niin, että siirretään esineissä ns. paino eteen eli kun ennen ollu enempi esineet takapainotteisesti, nyt ne ois etupainotteisesti.

    Maanantaina 5 esinettä, 4 edessä ja 1 takana. Ninja nosti 4 edestä ja pääsi palkalle. :) Nyt muhitellaan tätä, kun taas ehtii esineitä ottamaan. Saa sitte nähdä, millä ajatuksella lähtee elukka ruutuun.

    Niinjuu ja välipalkka on ollu siksi kuviossa, että sisäänajan tässä samalla (kannattaa treenata kahta asiaa samaan aikaan) tota uusivanhaa loppupalkkasysteemiä. Mutta hyvä huomio, totakin pitää miettiä, kunhan homma lähtee rullaamaan.

    VastaaPoista